PUHUTAAN ENKKUA

Muutamassa viikossa on tapahtunut jonkinlaista kielellistä kehitystä, etenkin esikoisellamme ja omalla kohdallani olen huomannut että jostain muistin sopukoista on löytynyt paljon sanoja joiden en ole edes tiennyt siellä olevan. Olen todella iloinen että päätin lähteä kielikursseille, sinne laitettu raha on täällä parhaiten sijoitettu raha, kaikki lukot ovat auenneet enkä enää epäröi puhua vaikka virheitä monesti tuleekin. :) Jos vertaan tilannettä siihen kun muutimme tänne (jolloin en uskaltanut edes puhelinliittymää ostaa itse) on tilanne muuttunut huimasti parempaan päin, nykyisin ymmärrän melko hyvin puhetta, riippuu tosin aksentista. Huomaan myös että nykyisin mietin todella paljon asioita englanniksi.

Olemme tutustuneet täällä nyt muutamiin muihin ulkomaalaisiin joiden kanssa on tarkoitus kyläillä lähiaikoina, tästä olen enemmän kuin kiitollinen, sillä paras tapa oppia on puhua, puhua ja puhua. Viime viikonloppuna mies oli tyttöjen kanssa heidän koulukaverinsa synttäreillä, jossa esikoisemme oli puhunut englantia ihan täyttäpäätä, vaikka sanavarasto ei vielä kovin laaja olekaan niin parasta on nähdä lapsen rohkeus ja innokkuus puhua ja oppia. Kotona lapset katsovat englanninkielisiä lasten ohjelmia sekä puhumme välillä myös enkkua keskenämme, koska vaikeinta meille molemmille on nimenomaan lauseiden muodostaminen puhuessa. Se mikä ennen tuntui mahdottomalta, tuntuu nyt täysin mahdolliselta, olen päättänyt oppia tämän kielen sujuvasti ja uskon että me kaikki pystymme siihen, jos ei vuodessa niin sitten vaikka kahdessa. :D Ens viikolla lapsilla on kolmen päivän mittainen loma koulusta joten mulla ei ole kursseja ensi viikolla.

Lähes kaikki on saavutettavissa jos vain poikkeat tutulta polulta ja teet riittävästi töitä asian eteen etkä anna pelolle valtaa!

 

- Liisa

KOTOUTUMISTA

Ihanan ihana perjantai, viimeinkin! Tänä viikonloppuna aion vain rentoutua mahdollisuuksien mukaan ja ladata akkuja tulevaa viikkoa varten. Vaikka olen iloinen siitä että päätimme muuttaa tälle saarelle ja elämä täällä on suurimmaksi osaksi antoisaa ja mukavaa, niin en kiellä etteikö arki täällä olisi myös rankkaa. Kouluaamuina on aikaiset herätykset, aamupala naamariin, kouluvaatteet niskaan ja kiireenvilkkaa bussipysäkille, lapset kouluun, minä kielikurssille ja sen päätyttyä takaisin koululle, pienin pääsee hieman aiemmin joten odotellaan koululla isompien koulun päättymistä. Kun porukka on kasassa, suunnataan taas bussipysäkille ja toivotaan että bussissa on tilaa. Yhtenä päivänä odottelimme bussia mutta kyytiä emme saaneet, ainoastaan kuskin huiskutukset täydestä bussista, no odotimme seuraavaa bussia ja taas huiskutukset, sitten ei muuta kuin kävellen matkaan koska kärsivällisyys ei enää riittänyt yhdenkään bussin odottamiseen. Turha synkistely ei auta mihinkään mutta noina hetkinä mulla tulee ministi ikävä Suomeen. ;) Kaikesta huolimatta olen onnellinen että istun tässä ja nyt täällä :)

Huomenna on tytöillä ensimmäisille kaverisynttäreille meno, on mahtavaa että lapset eivät välitä vaikka yhteistä kieltä ei koulukavereiden kanssa löydykään vaan lähtevät innolla ja rohkeasti kaikkeen mukaan. Asioiden etukäteen surkuttelu on vaihtunut lapsilla kyllä sellaiseksi ennakkoluulottomuudeksi tässä parin kouluviikon aikana, jota en voi kuin ihailla ja siinä on itselläni vielä oppimisen paikka. Te perheelliset jotka mietitte ulkomaille muuttoa mutta ette ole lähteneet kun kysymysmerkkinä on että miten lapset pärjäävät, ei muuta kuin rohkeasti matkaan, se on iso kädenojennus lapsille tulevaisuutta ajatellen! Itselläni tämä samainen kysymysmerkki toimi jonkinlaisena tekosyynä lähes kuusi vuotta.

 

- Liisa

VAPAAEHTOISTYÖTÄ

Kävin viime viikonloppuna tekemässä yhden valokuvauskeikan eräällä vapaaehtoisjärjestön kirpputorilla. Yksi näistä suomiäideistä täällä tekee vapaaehtoistyötä järjestössä joka ylläpitää täällä erästä koiratarhaa. He järjestävät kirpparilla vintage-viikon, jolloin he myyvät kaikenlaista vintagekamaa . Tätä kautta mulle avautui mahdollisuus kuvata matskua vintisviikon mainontaa varten, kokosimme yhdessä kivoja vintage-henkisiä asukokonaisuuksia ja minä sitten kuvasin ne. Tällaiset pikkujututkin tuovat mukavaa vaihtelua arkeen, kirpparin omistaja oli iloinen saamastaan avusta ja minä nautin kuvaamisesta.

 

 

-Liisa

EDISTYSASKELEITA

Kielikurssia takana viikon verran ja huomaan että mun enkun kieli alkaa pikkuhiljaa heräilemään horroksesta, vielä se on kankea ja menee välillä solmuun mutta tästä on suunta vain ylös päin! Sanoisin että edistystä on tapahtunut jo viikossa ja mikä parasta kynnys puhua englantia on häipynymässä takavasemmalle. Ennen kurssin alkua mulla oli omat epäilykseni että saanko ollenkaan kiinni siitä mitä siellä puhutaan, mutta ainakin vielä olen pysynyt juonessa mukana yllättävänkin hyvin. Vaikka tämä uusi arkirytmi omat haasteensa tuokin niin täällä opiskellaan innolla, sekä äiti että lapset, nuorimmaisellakin on aamut helpottuneet ja nykyisin hänkin jää kouluun mielellään.

Toisaalta arkea on helpottanut se että mies kotiutuu töistä aiemmin, tästä saamme kiittää hänen pomoaan (hieno mies, on vaikea uskoa että tällaisia ihmisiä löytyy!) joka otti meidän auton omiin nimiinsä jotta saimme sen ajoon. Välillä en ole ollut aivan varma siitä, että kummalle tässä ollaan oltu autoa hankkimassa. :) Täällä tämä systeemi toimii vähän erilailla kuin Suomessa, auton kun ostat niin metriäkään et saa ajaa ennen kuin olet ottanut vakuutuksen ja laittanut sen omiin nimiin. Omistajanvaihdosta yritettiin monin eri keinoin ennen kuin uskottiin että ilman ID-korttia oleva mamu ei sitä voi tehdä.

Olemme nyt päässeet nauttimaan kaikista autoilevan ihmisen eduista sekä maltalaisesta ajokulttuurista. Vaikka täällä ei autokorttia ihan muropaketista saakaan niin on sen kuuleman mukaan kuitenkin voinut "tiskin alta" ostaa, tämä on ollut mahdollista vielä noin kymmenen vuotta sitten. Miehen työkaveritkin vain tuumaavat että tämä kuuluu sarjaan only in Malta, kuten kommentoivat moneen muuhunkin asiaan. Havaittavissa siis lievää villin lännen meininkiä. :D

kuvat koti-Suomesta.

<3 Liisa

KOULUVIIKOSTA SELVITTY

Nyt on ensimmäinen kouluviikko takana, jonka aikana on koettu monenlaisia tunteita, on innolla käyty koulua, opiskeltu uusia sanoja, iloittu uusista ystävistä mutta pääsipä pienimmällä yhdet itkutkin eräänä aamuna, äiti tosin kyynelehti jo ekana aamuna. Kohtalaisen helposti on silti lähtenyt arki käyntiin ja huomaa jo nyt että lapset poimivat sanoja ja lauseita koulupäivän aikana, ihan huippu fiilis kun kolmevuotias kysyy koulun jälkeen; "Äiti, mitä tarkottaa sit down?" Ei siinä äiti voi kuin olla ylpeä lapsestaan. Mulla on luotto aika kova siihen, että nuo lapset oppii kielen melko nopeasti, pitää siis itsekkin yrittää vähän skarpata että pysyy menossa mukana. Ensviikolla pääsenkin tosissaan opiskelun makuun kun ilmoittauduin tänään kielikurssille, jossa kuluukin sitten mukavasti seuraava kuukausi. Sen jälkeen olisi tarkoitus löytää jotain osa-aikaista työtä tai sitten vapaaehtoistyö kiinnostais myös, josta eräs uusi tuttavuus vinkkasikin. :) Jonkun verran olen koululla törmäillyt muihin suomalaisiin ja on tuntunut kyllä mukavalta vaihtaa muutama sananen ja saada vähän vertaistukea. ;D

Mies on työssä käynnin ohella hommannut autonkin, tosin omiin nimiin sitä ei ole vielä saatu ja se vaikuttaakin olevan mutkikas ja monivaiheinen prosessi kun ei paikallista ID-korttia vielä ole. Työnantaja on tässäkin asiassa tarjonnut apuaan ja vienyt asioita eteenpäin, jota olemme hämmästelleet vähän väliä.

Nyt nautitaan viikonlopun kiireettömistä aamuista ja siitä että saadaan vaan olla perheen kesken, Tällaisen muutoksen keskellä lapset haluavat ja tarvitsevat huomion  ja läheisyyden ekstrana.

- Liisa

PIENET KOULULAISET

Arki on koittanut, aikaiset herätykset ja armoton aamurumba on tullut sen myötä taloon. Kouluvaatteiden pesua ja silitystä, iso pino täyteen pakattuja eväsrasioita, bussipysäkille kiirehtimistä, aamutohinoiden jälkeistä kaaosta kotona ja sen selättämistä, mm. kaikkea tätä on meidän arki. Tämä viikko alkoi jännittävissä merkeissä kun isommat aloittivat koulunsa maanantaina ja pienin tänään. Olin jännittänyt etukäteen sitä miten lapseni tulevat pärjäämään täysin uudenlaisessa ympäristössä kun eivät tule niin helposti ymmärretyiksi. Yllätyin kuitenkin miten hienosti kouluun lähtö sujui, on nuo lapset vaan niin uskomattoman reippaita ja sopeutuvaisia. Totta kai he jännittivät kouluun lähtöä, mutta jo ekan päivän jälkeen jokainen oli intoa täynnä ja innoissaan kertoivat mitä kaikkea päivän aikana oli tapahtunut. Ja se iloinen puheen pulputus joka kotimatkaa säestää, tuo niin helpottavan ja hyvän mielen, on ihanaa kuulla kun lapsi kertoo että koulussa oli kivaa ja saatiin uusia kavereita vaikka ei puhutakkaan samaa kieltä. Lapset pääsivät opiskelemaan englannin kielen ryhmään jossa lähes kaikki on muualta muuttaneita, eivätkä siis osaa kieltä hekään. Koulukaverit ovat  ihan samassa tilanteessa kuin meidänkin koululaiset, joka on kyllä todella iso plussa lapsen kielen oppimisen kannalta. Jostain syystä osa minusta oli etukäteen säälinyt lapsia kun joutuvat noin kovan paikan eteen että kouluun ulkomailla, mutta nyt viimeistään tajuan että tähän ei ole mitään syytä koska lapset ovat kokeneet kouluun lähdön pelkästään positiivisena asiana. Olemmehan ennemminkin antaneet ison mahdollisuuden lapsillemme, sillä olen varma että he tulevat saamaan tältä matkalta paljon muutakin hyvää kuin pelkän kielitaidon. Joskus huomaan että olen turhaan muodostanut tietynlaisia oletuksia pääni sisään, ikäänkuin rajoittavia tekijöitä jotka estävät tekemästä erilaisia asioita. Tämä on piirre josta haluan päästä irti, koska ylisuojeleminenkaan ei ole hyväksi. Suhtautuminen on valittavissa, uhka vai mahdollisuus? Kumman sinä haluat nähdä? :) 

- Liisa